Raidaamisesta ja johtamisesta eli pelaamisen pitempi oppimäärä

 

Olen raidannut heinäkuusta tähän päivään asti Age of Conan pelikiltani Black Lion Companyn kanssa. Raidit on mmo-pelin loppupelisisältöä sen jälkeen, kun olet saavuttanut hahmon maksimi levelit eli tasot. Raideissa mennään dungeoneihin, joissa päämääränä on tappaa pelin vaikeimpia ja hankalimpia hirviöitä (bosseja). Oma kiltani raidasi kolmesti viikossa ja maksimissaan ja aika yleisesti se kesti 4 tuntia. Raidit koostuvat 24 pelaajasta ja jokainen dungeon vaatii raidin vetäjiltä huolellista ja tarkkaa strategista suunnittelua. Raideissa on myös paljon satunnaistekijöitä, joita ei voi huomoida aina etukäteen ja tämä vaatii nopeaa päätöksentekokykyä ja riskinottokykyä ryhmän uudelleenohjaamiseksi äkkiseltään.

 

Jokaisella pelaajalla on hahmonsa kautta omat roolinsa ja tehtävänsä. Itse pelaan offtankkia eli avustan main tankia. Maintank-ryhmässä. Kuten huomaatte Mmo-peli maailma sisältää ihan oman slanginsa, jonka opettelu vie jonkun aikaa. Terminologiaa on vaikea selittää, jos asiaa ei voi demonstroida. Joka tapauksessa tankit huolehtivat puolustuksesta ja Main tank on avainhenkilöitä raideissa.

 

Dungeoneiden suorittaminen avaa pääsyn seuraavalle dungeon tasolle, joten toiminta on progressiivista ja näin pelaajia motivoivaa. Dungeoneista saa myös pelin parhaimmat varusteet armorit ja aseet, jotka myös motivoiva tekijä.   

 

Raideissa ryhmän toimiminen suunnitellusti on erittäin tärkeää. Sooloilulle ei ole sijaa, jos raidataan ”ammattimaisesti.” Killassamme raidaamiseen liittyvä kurinalaisuus on ollut tiukkaa ja pahimmat mokailijat on karsittu ulos nopeasti. 24 luotettavan pelaajan kokoon kasaaminen 3 kertaa viikossa neljäksi tunniksi ei myöskään ole itsestään selvä asia vaan vaatii lähes koko päivä työtä killan johtajalta. Tiedän, että meidän kiltaamme paljon professionaalisimepia raidikiltoja on esim. World of Warcraftissa, jossa raidaaminen vastaa käytännössä työtä ilman rahallista hyötyä tietenkin.

 

 

Pelikilloilla, jossa pelaajat ryhmittyvät ”saman lipun” alle, on erilaisia funktiota. Oma kiltani oli suuntautunut pääasiassa raidaamiseen. Toiset killat voivat olla suuntautuneita pääasiassa roolipelaamiseen.

 

Joka tapauksessa surullista, mutta totta kiltamme alkaa tehdä loppua. Palvelimella, jolla pelaamme ei ole enää paljon pelaajia ja peli on menettänyt paljon pelaajia muille uusille peleille kuten Warhammer Onlinelle. Emme saa enää raideihin 24 ihmistä tai joudumme kasaamaan raidin osittain satunnaisista ihmisistä, joiden kanssa on poikkeuksetta vaikeaa, koska heille pitää opettaa ja selostaa kaikki. Olen iloinen rikkaasta kokemuksesta ja kaikista niistä uusista pelaaja-ystävistä, joiden kanssa jatkan mahdollisesti pelaamista joissain toisissa peleissä.  

 

Luin Mindtrek konferensiin matkustaessani 8.10. mielenkiintoisen Harvard Business Review artikkelin ”Johtajuus virittyy verkossa” Fakta 6-7/2008 lehdestä.  Artikkelissa käsiteltiin sitä, miten kymmenet miljoonat ihmiset kehittävät johtamistaitoja World of Warcraftin ja muissa mmo-peleissä ja se saattaa auttaa pelaajaa pärjäämään tosielämänkin työssä. Tämä on minusta erittäin paikkaansa pitävää.

 

Minusta on ollut äärimmäisen immostavaa huomata miten pelaajayhteisö on ollut kuin työyhteisö iloineen ja riitoineen, mutta silti tavoitteelinen ja yhteen hiileen puhaltava sekä tuloksia aikaansaava. Toivoisin, että vosin tulevissa pelikoulutuksissa kasvattajille tuoda tämän pelien positiivisuuden ilmi. Sen. miten nuorikin ihminen voi pelien kautta kasvaa esimerkiksi työelämän vaatimuuksiin ja oppia toimimaan ryhmässä tai jopa johtamaan niitä.

Vastaa