Kirjastomaailma on tällä hetkellä jotenkin sydäntä sykähdyttävässä vaiheessa, kun aletaan tajuamaan aidosti valtakunnallisuuden merkitys. Valtakunnallinen kaunokirjallisuushanke ja Kirjastot.fi chat kertoo uudesta ajattelutavasta.
Kun kirjastojärjestelmiä alettiin Suomessa hankkia tehtiin se hölmläisten tavoin niin, että joka ikinen kirjasto hankki oman ja erilaisen järjestelmän. Toivottavasti tällainen nurkkakuntaisuus on takanapäin. Meillä ei pienen maan suht marginaalisena instituutiona ole varaa puuhastella omin päin, jos haluamme saada aikaan jotain vakavasti otettavaa.
Minusta on ollut ihanaa nähdä, miten nekin kollegat, joita verkkopalveluiden tuottaminen ei ole ihmeemmin kiinnostanut ovat vapaaehtoisesti rynnänneet sankoin joukoin kouluttautumaan valtakunnalliseen kuvailuhankkeeseen.



