Viime aikoina aktiivisuuteni nettimaailman muilla saroilla kuin WoW:ssa, aktiivisessa skypettämisessä ja chattaamisessa on jäänyt vähemmälle. Voin sanoa, että elän tällä hetkellä 2.0 suhteessa, joka pitäisi jossain vaiheessa hyvin pian päivittää IRL:ksi.
Jotain tekosia olen sentään verkossa saanut viime aikoinakin liikenteeseen. Netvibesin Ginger sitten ilmestyi ja lähdin innokkaana puskemaan sinne HelMet-tietopalvelun sivuja. Se jäi kesken kuten niin moni ei vielä työksi muuttunut työ tuppaa jäämään.
Mennä hurautin mukaan myös FriendFeediin itse asiassa tänä aamuna. Sivulle tulee useasta käyttämästäni palvelusta tiedot päivityksistäni RSS-syötteiden avulla. Laitoin aplikaation myös suoltamaan feedejäni Facebook sivulleni. Näin haaroitun joka puolelle kuten úudessa web maailmassa kuuluukin.
Jaiku uuseriutenikin on muuttunut marginaalisesti tilinpitämisestä aktiivisemaksi, kun perustin ystäväni kanssa blogin Deadly Daisy Dominios , jossa pähkäillään feminiinisestä näkökulmasta metallikulttuuria. Kyseiseen blogiin tulee syötteitä meidän jaikuistamme ja Deadly Daisy Domionionsilla on myös oma jaikukanavansa sekä Last.fm ryhmänsä.
Pitäisi ottaa vielä näinä päivinä niskaote tuosta New tools for Libraries esityksestä, jonka olen luvannut pitää enkuksi Advocacy and Marketing for Libraries kansainvälisessä seminaarissa 18.huhtikuuta. Esiintyvä enkku on kynnys, muutoin puolen tunnin esitys uusista nettijutuista olisi ollut iisi biisi.
Kirjoittaja: Krista 


